4/25/2013

YLLÄS

Pahoitteluni hetken hiljaiselostani täällä blogin puolella. Valmistumisen lähestyessä hommatkin lisääntyy ja aikaa on vähemmän. Jotain vaihtelua ja virkistystä saatiin kuitenkin opiskelujen keskelle, nimittäin viime viikko oltiin luokkamme kanssa Ylläksellä laskettelemassa. Reissu kuuluu siis opintoihimme, eli käymme läpi eri alppilajit. Mukana oli siis telemarkit, sukset ja lauta. Tässä pientä kuvasaldoa reissusta.

Lähtöpäivän tunnelmia! 13 tunnin bussimatka aluillaan...







Päästiin nauttimaan upeista maisemista! 



After skitä unohtamatta ;)


Kelit vaihtelivat reissun aikana jonkun verran. Alku viikosta saatiin nauttia kirkkaasta ja aurinkoisesta säästä, mutta loppua kohden sää huononi. Toisina päivinä näkyvyys oli erittäin huono ja laskeminen sekä  opetus aika haastavaa, mutta näistäkin päivistä selvittiin kunnialla!



Reissu oli kokonaisuudessaan aivan mahtava ja jää varmasti päällimäisenä mieleen koko opiskeluajalta! Reissusta upean teki tietysti ammattitaitoiset opettajat ja meidän koko porukka.
 Iso kiitos kaikille!

Itse olen lasketellut aikaisemmin suksilla sekä laudalla vaihtelevasti, mutta en ole koskaan saanut oikeastaa mitään kunnon opetusta. Tällä reissulla saatiin joka päivä viisi tuntia opetusta jokaisella välineellä ja omat laskutaidot kehittyivät todella paljon. En ollut lasketellut pariin vuoteen ollenkaan ja jotenkin mielessäni olin ajatellut sen tylsäksi, enkä saanut koskaan enää aikaiseksi lähteä. Ehkä myös siksi, että aiemmin tuli lasketeltua niin mitättömissä rinteissä, eikä oikeasta tekniikastakaan ollut tietoa. Tämän reissu sytytti ainakin minussa pienen kipinän ja haluan todella tehdä tästä itselleni pysyvän harrastuksen. Yksi kunnon laskettelureissu vuoteen olisi paikallaan! Kunnon opetuksessa sai laskemisestakin paljon enemmän irti, joten suosittelen ottamaan tunteja jos laskeminen oikeasti kiinnostaa. Ihan huippu kokemus!

Nyt vielä viimeiset tehtävät ja oppari pakettiin, niin voidaan hyvillä mielin odotella toukokuun loppua! :)

Last week we were skiing with our class at Ylläs. The trip was amazing and we had so much fun! I will definitely go to skiing next winter. I loved it!


4/11/2013

NYKYPÄIVÄN TREENIMOTIVAATION LÄHTEET - MIKÄ MOTIVOI SINUA LIIKKUMAAN?


Mitkä ovat ne asiat, jotka saavat juuri sinut liikkumaan? Onko se paine siitä, kun muutkin tekevät niin? Halu näyttää paremmalta ulkoisesti? Vai vain tuntea olonsa energisemmäksi, hyvinvoivaksi ja edistää omaa terveyttään?

Jokaisella meistä on varmasti joskus hetkiä, jolloin treenimotivaatiota ei vain tunnu löytyvän mistään. Itsellänikin on ollut aikoja, jolloin treenimotivaatio on ollut hetkellisesti kateissa syystä tai toisesta. Kävin pohtimaan asiaa, että mistä tämä johtuisi. Kävin miettimään paljon muitakin asioita ja erilaisia motivaation lähteitä, mitä ne tänä päivänä ovat...

Hyvä treenihän lähtee siitä, että siitä saa hyvän olon. Lakkaa solvaamasta itseäsi, jos joku päivä treeni on jäänyt välistä. Se ei maailmaasi kaada ja pystyt edelleen tähtäämään kohti tavoitteitasi. Tuntuu että nykymaailmassa, varsinkin nuorten naisten keskuudessa, treenaamisesta on tullut jollain tapaa liikaa suorittamista. Monen kohdalla kuntosalille tai jumppaan lähtö ei ole enää sillä periaatteella, että siitä saisi hyvän olon ja ylläpidettäisiin omaa terveyttä, vaan ajatuksena on enemmänkin suorittaminen, kaloreiden kuluttaminen ja ulkonäkökeskeinen treenaus. Sitä vain miettii, että saisi kaiken ylimääräisen kehosta pois ja näyttäisi aina vain paremmalta. Tiettyyn pisteeseen asti tämähän on ihan ok ajattelua, mutta siinäkin voi helposti mennä yli. Treenaamisesta tulee vain suorittamista ja tuntuu, että ikinä ei ole hyvä, eikä mikään enään riitä.

Kun lueskelee erilaisia blogeja ja palstoja, tuntuu että jotkut ihmiset treenaavat kovin vääristä periaatteista. Monet ihannoivat netissä julkaistuja kuvia treenatuista vartaloista, mikä ei todellakaan ole väärin, jos se motivoi. Itseänikin motivoi hyvässä kunnossa olevat ihmiset, mutta terveellä tavalla. Monet eivät kuitenkaan välttämättä tiedä, että sen tietyn vartalon takana voi olla monen vuoden urheilutausta ja osa kuvista otetaan niin sanotusta kisakunnosta, jossa vartalosta on pyritty poistamaan ylimääräiset nesteet sekä pudottamaan rasvat minimiin, niin että lookki olisi mahdollisimman kireä ja lihakset erottuisivat hyvin. Tällainen kunto ei kuitenkaan ole pysyvää. Monista treenimotivaatiota saaduista kuvista voi saada hyvinkin väärän kuvan siitä, miltä vartalon tulisi näyttää kun treenaa. Erikseen ovat tietysti urheilijat, jotka tähtäävät erilaisiin fitness kisoihin ja elävät kisoihin valmistautuessaan erittäin kurinalaista elämää tarkoilla ammattilaisten laatimilla treeni- ja ruokavalio-ohjelmillaan. Tuntuu, että monelta unohtuu yksi erittäin tärkeä motivaattori treenaamisesta, nimittäin hyvä olo ja terveyden edistäminen.

Nykyään unohdetaan kuunnella tarpeeksi omaa kehoa ja kehon hyvinvointi jää taka-alalle. Enää ajatuksena saattaa olla vain se, miltä näyttää ulkoapäin. Oman kehon hyvinvointia laiminlyödään epärealististen mielikuvien kustannuksella. Monet voivat aloittaa treenaamisen "nopeasti kaikki pois-periaatteella", jossa ihminen liikkuu lähes päivittäin suuria määriä, mutta energiansaanti on mahdollisimman niukkaa, eli syöminen jätetään minimiin. Se on älytön ja erittäin epäterveellinen tapa. Kun tätä jatketaan pitkään, on keho jatkuvasti tietyn asteen rasitustilassa, eikä saa tarvittavaa energiamäärää ja palautuminen treenistä ei tapahdu. Kehitys pysähtyy. Enemmänkin liikunnasta pitäisi tehdä elämäntapa ja pitkäjänteisellä sitoutumisella muuttaa omia elämäntapojaan terveellisemmiksi. Hyvä kunto ja terveys koostuvat säännöllisestä liikunnasta, monipuolisesta ruokavaliosta sekä levosta. Kun nämä osa-alueet elämässä ovat tasapainossa, edistää omaa terveyttään ja plussana saa terveen näköisen kropan, poppas konsteja kun ei ole. Tärkeintä olisi, että harrastamastaan liikunnasta nauttisi. Se saisi myös mielen virkeäksi ja tuottaisi hyvää oloa. Muista että elät vain itsellesi ja halu liikuntaan tulee lähteä sinusta itsestäsi ja omasta halustasi. Ei muiden odotuksista ja paineista. 

Tällä tekstillä haluan kannustaa terveellisiin liikuntatottumuksiin ja herätellä ajatuksia niistä todellisista treenimotivaation lähteistä. Nautitko siitä kun lähdet vaikka kuntosalille treenaamaan vai tapahtuuko se vain pakosta ja velvollisuuden tunteesta? Toivottavasti ei, sillä liikunnan harrastamisen tulisi tuoda oikeasti hyvää oloa ja edistää niin fyysistä, kuin henkistäkin hyvinvointia. 


(Tekstini perustuu lähinnä kuntoliikkujiin ja terveysliikuntaan, ei niinkään kilpaurheiluun.)





4/10/2013

The Pieces in My Life Go Away With You





Sunglasses - Lindex
Knit & Jeans - BikBok
Fur vest - H&M
Watch - Gant
Shoes - Converse


4/09/2013

GET THIS WORK - Today's Outfit








Sunglasses - Lindex
Scarf - H&M
Jacket - Vila
Knit - BikBok
Gloves - Seppälä
Jeans - BikBok
Shoes - Dinsko




4/08/2013

There's more to life than hair but it's a good place to start - NEW HAIR





Uusi tugee in action! Mä oon todella tyytyväinen ja tykkään niin paljon! Ei tehny edes pahaa luopua pitkistä latvoista. Ihanaa saada pitkästä aikaa jotain kunnon vaihtelua!

Mitäs mieltä ootte? :)

Finally here's my new hair and I love it!!


4/07/2013

HAASTE


Sain 11 asian haasteen millaemilia:n blogista. Aikaisemmin olinkin jo kertonut 11 asiaa itsestäni ja ne löytyvät täältä. Tässä vielä vastaukset toisiin 11 kysymykseen:1. Mikä oli sun unelma-ammatti pienenä?
No se salapoliisi. En tiedä miksi, mutta se vain tuntui kivalta ja jännittävältä! Olen aina ollut kiinnostunut rikosjutuista ja teenkin yleensä omia päätelmiä ja analysointeja tapahtumista. Ehkä musta ei kuitenkaan oikeasti olisi salapoliisiksi...



2. Kuka on sun lempijulkkismies/nainen?
Lemppari julkkismies... Vaikea! Jos joku pitää valita, niin tällä hetkellä varmaan Channing Tatum, koska se vaan on niin kuuma! Haha.

Nainen tällä hetkellä varmaan on Rihanna upean tyylinsä ja hyvän musiikkinsa ansiosta.





3. Lempielokuvasi?

Lempielokuvani on ehdottomasti Audrey Hepburnin tähdittämä Breakfast at Tiffany's. Rakastuin elokuvaan ensinäkemällä ja voin katsoa sen aina vain uudestaan ja uudestaan.




4. Lempiruokasi?
Tällä hetkellä valkosipuli etanat.
5. Linkitä 3 lempibiisiäsi ja kerro, miksi linkitit juuri ne? 
Roxette - It must have been loveBiisi on vaan kolahtanu muhun aina ja rakastan laulaa sitä.

Whitney Houston - I will always love you
Ehdottomasti suosikki laulajani upeimpia kappaleita.

Laura Närhi - Hetken tie on kevyt
Tästä kappaleesta tuli itselleni vuosi sitten todella henkilökohtainen, sillä menetin silloin läheisen ja tämä biisi on siitä lähtien ollut hänen muistolleen. <3
6. Lempivuodenaikasi?
Syksy, ehdottomasti.

7. Mikä olet horoskoopiltasi ja tunnetko, että horoskooppisi kuvastaa sinua? 
Olen Neitsyt ja osittain minulta löytyy monia Neitsyen piirteitä.
8. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?

Olen tyytyväinen. Tottakai on niitä päiviä, kun omasta mielestään mikään ei ole hyvin. Loppujen lopuksi musta kaikki on kuitenkin aika pitkälti ihan itsestä kiinni, joten ei valiteta turhasta. :)

9. Lempivaatekauppasi? 
Zara, vaikka sinne pääseekin turhan harvoin.
10. Jos saisit asua missä kaupungissa tahansa, missä asuisit?
Suomesta valitsisin tällä hetkellä Helsingin.


11. Lempi tv-sarjasi?
Gossip Girl

Kuvat: weheartit.com


VÄRILLISET PIILOLINSSIT

Sain silmälasit kun olin kuusi. Valitsin silloin itselleni Harry Potter -tyyliset pyöreämmät lasit, vaikka oikeastihan olisin halunnut ne suurimmat ja pyöreimmät pullonpohjalasit vihreillä läpikuultavilla sangoilla. Luojan kiitos äitini ei antanut minun ottaa niitä kiukutteluni jälkeenkään. Niin no, en nyt tiedä oliko se toinenkaan valinta yhtään sen parempi, mutta ainakin vähemmän huomiota herättävä.
Siitä lähtien lasit vaihtuivatkin aika tiuhaan. Minä menevänä nuorena tyttönä kun onnistuin hajottamaan lasit jos toisetkin.

En muista tarkalleen milloin sain ensimmäiset piilolinssini, mutta sen jälkeen en ole oikeastaan laseja käyttänyt. Ainoastaan vain pakon edessä ja yksin kotona ollessani. Tykkään piilolinsseistä ja niiden helppoudesta. Lasit tuntuvat jotenkin häiritseviltä nykyään ja ovat vain tiellä. Ehkä myös siksi, että urheilen paljon, ei lasit ole kovin käytännölliset. Oikeastihan olen lähes sokea ja ilman mitään vahvuuksia maailmani on pelkkä sumea paikka. Näenkin aina silloin tällöin painajaisia siitä, kuinka olen jossain mutten näe mitään, sillä minulla ei ole laseja tai piilareita. Se on kauheaa!

Olin aina silloin tällöin miettinyt värillisiä piilareita. Olen aina ollut tyytyväinen omien silmieni väriin, jotka ovat vihreän sinertävät, mutta vaihtelu houkutti. Myös se, että äitini perheessä lähes kaikilla on ruskeat silmät. Halusin siis kokeilla miltä ne näyttäisivät myös minulla, sillä violetit, punaiset tai jotenkin kuvioidut linssit eivät jostain syystä houkutelleet.. Ruskea oli siis luonteva värivalinta minulle.

Hankin piilolinssit vahvuuksilla optikkoni kautta viime kesänä. Oli hauskaa huomata, kuinka monet oikeastaan huomasivat silmien värini muuttuneen. Edes jotkut hyvistä ystävistäni eivät heti huomanneet eroa. Rupesin itsekkin miettimään, että vaikka toista katsoo useinkin silmiin, niin ei silti edes muista minkä väriset ne ovat. Hassua.

Piilarit ovat tuoneet kivaa vaihtelua niin arkeen kuin juhlaan. Käytän niitä aina vähän fiiliksen mukaan.
Tässä vielä kuvat havainnollistamaan eroa.




Mitäs mieltä olette? Onko teillä kokemuksia värillisistä piilolinsseistä? :)

I just wrote about my brown contact lenses that I'm using sometimes. I wanted to try them because my mom's parents and her brother has brown eyes so I thought maybe it would fit me too.
So what do you think? :)












4/05/2013

FRIDAY'S OUTFIT

Pahoitteluni alkuun näistä huippulaadukkaista kännykkäkuvista, mutta kamera ei sattunut mukaan, joten oli siis turvauduttava puhelimeen.



Ensimmäinen kouluviikko takana työharjoittelun jälkeen ja viimeiset kahdeksan viikkoa opiskelua jäljellä. Mä siis valmistun kohta ja koulu on ohi, hui!

Tänään tulin kotiin ja näin ystävääni shoppailun ja kahvin merkeissä. Mulla oli tarkoituksena etsiä itselleni vaaleat farkut kevääksi ja suuntasinkin BikBokiin. Sovituksessa viimeiseksi jääneet farkut osoittautuivat parhaimmiksi ja ovatkin erittäin mukavat päällä. Mukaan lähti vielä vaalea ohuempi neule.
Yllätys, yllätys aiempi asuni koostui taas lähes pelkästään mustasta, joten nämä kiikutettuani kassalle sai koko asu vaihtua! Käytiin nopeasti ystäväni luona ja vaihdoin asun vähän keväisempään. I like!
Nyt valmentamaan ja illalla kuuntelemaan Anna Puuta!


Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Sunglasses - Lindex
Jacket - Vila
Scarf - H&M
Knit - BikBok
Gloves - Seppälä
Jeans - BikBok
Shoes - H&M
Bag - Mango

4/04/2013

HAIRINSPO



Vihdoinkin sain kampaajan varattua maanantaiksi! Niin kuin jo joskus aikaisemmin mainitsin, on ajatuksissa ollut lyhentää omaa hiusta aika paljonkin. Mielessäni on viime aikoina pyörinyt tämä "bob" -tyylinen hiusmalli, mikä on mielestäni todella kiva! Iso muutoshan se olisi, mutta jos jotain vaihtelua oikeasti haluan, niin kyllähän se riski on otettava.

Vielä on onneksi aikaa miettiä viikonlopun yli, joten katsotaan mihin olen maanantaina päätynyt. ;)

I really like this shorter hairstyle at the moment! I just need to pluck up courage to go cut my hair.. I'm very excited about this! I have my hairdresser on Monday... So till then I'm thinking about what to do. You'll see the result then. ;)