4/11/2013

NYKYPÄIVÄN TREENIMOTIVAATION LÄHTEET - MIKÄ MOTIVOI SINUA LIIKKUMAAN?


Mitkä ovat ne asiat, jotka saavat juuri sinut liikkumaan? Onko se paine siitä, kun muutkin tekevät niin? Halu näyttää paremmalta ulkoisesti? Vai vain tuntea olonsa energisemmäksi, hyvinvoivaksi ja edistää omaa terveyttään?

Jokaisella meistä on varmasti joskus hetkiä, jolloin treenimotivaatiota ei vain tunnu löytyvän mistään. Itsellänikin on ollut aikoja, jolloin treenimotivaatio on ollut hetkellisesti kateissa syystä tai toisesta. Kävin pohtimaan asiaa, että mistä tämä johtuisi. Kävin miettimään paljon muitakin asioita ja erilaisia motivaation lähteitä, mitä ne tänä päivänä ovat...

Hyvä treenihän lähtee siitä, että siitä saa hyvän olon. Lakkaa solvaamasta itseäsi, jos joku päivä treeni on jäänyt välistä. Se ei maailmaasi kaada ja pystyt edelleen tähtäämään kohti tavoitteitasi. Tuntuu että nykymaailmassa, varsinkin nuorten naisten keskuudessa, treenaamisesta on tullut jollain tapaa liikaa suorittamista. Monen kohdalla kuntosalille tai jumppaan lähtö ei ole enää sillä periaatteella, että siitä saisi hyvän olon ja ylläpidettäisiin omaa terveyttä, vaan ajatuksena on enemmänkin suorittaminen, kaloreiden kuluttaminen ja ulkonäkökeskeinen treenaus. Sitä vain miettii, että saisi kaiken ylimääräisen kehosta pois ja näyttäisi aina vain paremmalta. Tiettyyn pisteeseen asti tämähän on ihan ok ajattelua, mutta siinäkin voi helposti mennä yli. Treenaamisesta tulee vain suorittamista ja tuntuu, että ikinä ei ole hyvä, eikä mikään enään riitä.

Kun lueskelee erilaisia blogeja ja palstoja, tuntuu että jotkut ihmiset treenaavat kovin vääristä periaatteista. Monet ihannoivat netissä julkaistuja kuvia treenatuista vartaloista, mikä ei todellakaan ole väärin, jos se motivoi. Itseänikin motivoi hyvässä kunnossa olevat ihmiset, mutta terveellä tavalla. Monet eivät kuitenkaan välttämättä tiedä, että sen tietyn vartalon takana voi olla monen vuoden urheilutausta ja osa kuvista otetaan niin sanotusta kisakunnosta, jossa vartalosta on pyritty poistamaan ylimääräiset nesteet sekä pudottamaan rasvat minimiin, niin että lookki olisi mahdollisimman kireä ja lihakset erottuisivat hyvin. Tällainen kunto ei kuitenkaan ole pysyvää. Monista treenimotivaatiota saaduista kuvista voi saada hyvinkin väärän kuvan siitä, miltä vartalon tulisi näyttää kun treenaa. Erikseen ovat tietysti urheilijat, jotka tähtäävät erilaisiin fitness kisoihin ja elävät kisoihin valmistautuessaan erittäin kurinalaista elämää tarkoilla ammattilaisten laatimilla treeni- ja ruokavalio-ohjelmillaan. Tuntuu, että monelta unohtuu yksi erittäin tärkeä motivaattori treenaamisesta, nimittäin hyvä olo ja terveyden edistäminen.

Nykyään unohdetaan kuunnella tarpeeksi omaa kehoa ja kehon hyvinvointi jää taka-alalle. Enää ajatuksena saattaa olla vain se, miltä näyttää ulkoapäin. Oman kehon hyvinvointia laiminlyödään epärealististen mielikuvien kustannuksella. Monet voivat aloittaa treenaamisen "nopeasti kaikki pois-periaatteella", jossa ihminen liikkuu lähes päivittäin suuria määriä, mutta energiansaanti on mahdollisimman niukkaa, eli syöminen jätetään minimiin. Se on älytön ja erittäin epäterveellinen tapa. Kun tätä jatketaan pitkään, on keho jatkuvasti tietyn asteen rasitustilassa, eikä saa tarvittavaa energiamäärää ja palautuminen treenistä ei tapahdu. Kehitys pysähtyy. Enemmänkin liikunnasta pitäisi tehdä elämäntapa ja pitkäjänteisellä sitoutumisella muuttaa omia elämäntapojaan terveellisemmiksi. Hyvä kunto ja terveys koostuvat säännöllisestä liikunnasta, monipuolisesta ruokavaliosta sekä levosta. Kun nämä osa-alueet elämässä ovat tasapainossa, edistää omaa terveyttään ja plussana saa terveen näköisen kropan, poppas konsteja kun ei ole. Tärkeintä olisi, että harrastamastaan liikunnasta nauttisi. Se saisi myös mielen virkeäksi ja tuottaisi hyvää oloa. Muista että elät vain itsellesi ja halu liikuntaan tulee lähteä sinusta itsestäsi ja omasta halustasi. Ei muiden odotuksista ja paineista. 

Tällä tekstillä haluan kannustaa terveellisiin liikuntatottumuksiin ja herätellä ajatuksia niistä todellisista treenimotivaation lähteistä. Nautitko siitä kun lähdet vaikka kuntosalille treenaamaan vai tapahtuuko se vain pakosta ja velvollisuuden tunteesta? Toivottavasti ei, sillä liikunnan harrastamisen tulisi tuoda oikeasti hyvää oloa ja edistää niin fyysistä, kuin henkistäkin hyvinvointia. 


(Tekstini perustuu lähinnä kuntoliikkujiin ja terveysliikuntaan, ei niinkään kilpaurheiluun.)





4 kommenttia:

  1. Hyvää tekstiä, siinä puhuu valmis liikunnanohjaaja!

    VastaaPoista
  2. Aivan loistava postaus ja tuli itse asiassa ainakin itselleni tarpeeseen juurikin tällä hetkellä. :) Liikkuminen on mennyt ainakin osittain suorittamiseksi omalla kohdallani ja vaikka käyn 4-5 kertaa salilla/ryhmäliikuntatunneilla viikossa, taidan syödä ehkä liian kevyesti :D Tää täytyy pistää kyllä suosikkeihin ja kaivella aina säännnöllisin väliajoin esiin muistutukseksi itselle siitä liikunnan ilosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hienoa kuulla, että on tullut tarpeeseen. :) Tämä on vain asia, joka meinaa joskus unohtua. Nautitaan siis liikunnasta ja sen tuomista hyödyistä, sekä kunnioitetaan kehoamme!

      Poista