11/06/2013

NEW SHOES



Tiistaina työpäivän jälkeen päätin lähteä kenkäostoksille. Sen hetkisten jalkineideni vetäessä viimeisiään, oli uudet enemmän kuin kohdallaan. Tämä malli on itseasiassa lähes tulkoon sama, kuin entisenikin, mutta tällä kertaa kyseessä on laadukkaampi kenkä aidosta nahasta, jonka tulisi kestää aikaa. Edelliset kengät ostin reilut puolet halvemmalla ja ne olivat tekonahkaa. Nyt reilun kahden kuukauden käytön jälkeen kengät alkoivat olla jo siinä kunnossa, ettei niitä voi enää käyttää. Vesi tulee sisään ja kengän pinta halkeilee. Kengät ovat kyllä olleet ahkerassa käytössä, mutta mielestäni niiden ei pitäisi hajota parin kuukauden käytön jälkeen. Nyt kuitenkin panostin laatuun ja todella toivon, että kengät tulevat kestämään.
Rakastuin edellisten kenkieni myötä tähän malliin, joka on simppeli, mutta tyylikäs ja ajaton. Pidän kengissä niiden sirosta olemuksesta. Useimmat saman tyyliset kengät ovat omassa jalassani aivan liian maskuliiniset, joten tämä malli on mielestäni täydellinen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti