10/27/2013

HOME

Vihdoin kotini alkaa näyttämään jo kodilta. Sisustusprojekti etenee pikku hiljaa ja alan pitää tästä asunnosta yhä enemmän. Ihanaa kun saa sisustaa asunnon juuri niin oman näköiseksi kuin haluaa. Itse suosin maanläheisiä värejä, kuten vaaleaa, beigeä ja ruskeaa. Rauhallista ja hillittyä, kuten kuvista ehkä hieman näkyy. Nyt viikonloppuna sain sohvan asuntooni, johon olen todella tyytyväinen. Väriltään sohva ei ole ehkä käytännöllisin ratkaisu, mutta vaalea on silti aina tyylikäs ja siihen on helppo yhdistellä eri värejä tyynyin ja viltein. Nyt pientä sneak peakia kuvien muodossa. Jatkossa luvassa vielä lisää sisustusaiheisia postauksia.








Viikonloppu kului vapaita viettäen ja sain ystäväni luokseni kylään. Ihanan rentouttava viikonloppu takana, vaikka säät eivät tällä kertaa suosineet. Saatiin kuvattua myös tummanpuhuva päivän asunikin. Huivi on uusi löytö gina tricotista, josta on tullut heti suosikkini. Huivi on ihanan pehmeää kangasta, lämmin ja muhkea. Juuri täydellinen viileämmille ilmoille. 


Työni ja tiukan aikataulun suhteen en ole ehtinyt paljoa liikkumaan lähiaikoina, joka on minunlaiselleni ikiliikkujalle iso pala sulateltavaksi. Etsinnässä on tällä hetkellä sopiva kuntosali omiin treeneihin, mutta vielä ei ole sopivaa löytynyt. Itse en haluaisi sitoutua mihinkään kuntosaliin pidemmäksi aikaa, kuten esimerkiksi vuodeksi, sillä se on itselleni aivan liian pitkä aika. Vinkkejä siis hyvistä kuntosaleista pääkaupunkiseudulla ilman sitoutumis/jäsenyys pakkoa otetaan vastaan!

Energistä alkavaa viikkoa kaikille! :)

Huivi - Gina Tricot
Takki - Zara
Laukku - H&M
Housut - Object
Kengät - DinsKo


10/03/2013

KUULUMISIA JA OMA UUSI KOTI

Tämä syksy tuntuu menevän ohitse hetkessä. Niin paljon uusia asioita ja muutoksia, jotka pitävät kiireisenä. Nyt vihdoinkin asiat alkavat loksahdella paikoilleen ja arki tasaantua. Yksi asia josta olen eniten fiiliksissä tällä hetkellä, on oma uusi koti. Muutto tehtiin lauantaina ja en voisi tyytyväisempi olla! Asunnon kanssa kävi aivan mielettömän hyvä tuuri ja tässä sitä nyt viihdytään toivottavasti mahdollisimman pitkään. :) Tämä on oikeastaan ensimmäinen virallinen oma asuntoni, sillä ennen tätä jaoin asunnon kämppikseni kanssa. On mahtavaa, kun voi itse päättää aivan kaikesta kotiin liittyvästä. I feel happy! :) Sisustus ideoita pyörii päässä jatkuvasti! Niitä toteuttelemaan sitten pikku hiljaa ja niitä tulen myös jakamaan täällä blogissakin. :)

Mietin, että voisin kertailla vähän syksyä kuvien muodossa ja ajattelin aloittaa syntymäpäivistäni, joita vietettiin hyvien ystävieni kanssa yhdessä täällä Helsingissä. Syntymäpäivät olivat onnistuneet ja iso kiitos ihanille ystävilleni, jotka olivat järkänneet kyseisen päivän. :)




Mustan mekon löysin mangosta, jolle tulee varmasti käyttöä muissakin vähän siistimmissä juhlissa.



Sitten vähän kuvia arkityylistäni, joka selkeästi on tällä hetkellä hyvin tumman puhuvaa.. Pidän erittäin paljon uusista bootseistani, jotka löysin dinskosta. Karvaliivi on ollut myös erittäin ahkerassa käytössä lämmikkeenä takkien alla.



Ja vihdoin löysin pitkään etsimäni talvitakin Zarasta. Musta villakangastakki kultaisilla napeilla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mielestäni erittäin tyylikäs. Me likes!



Itse olen kynttilöiden suurkuluttaja ja niitä on tullut hamstrattua uuteen kotiin ihan kiitettävästi. Kävin ostamassa myös muutaman lasikulhon ja koristekiviä. Mielestäni tämä combo toimii erittäin hyvin! Löysin myös ihanan vanilja-tuoksukynttilän pentikistä. I love it! 



Kylpyhuoneeseen kävin ostamassa käsi- ja kasvopyyhkeet Gantilta. Ihanan pehmeää materiaalia, eivätkä olleet kuin kympin kappale. :)



Jotain mitä ikävöin muuttoni jälkeen... Rakkaita kissojani, jotka jäivät vanhempieni luo... :( Kaukaisissa haaveissani haaveilen omasta kissasta, mutta se ei ole ehkä ajankohtaista vielä. Nuo ovat vain ehkä maailman ihanimpia lemmikkejä! <3



Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen kaikkiin muutoksiin elämässäni. Uusi kaupunki, uusi elämä, työ ja ihmiset. Nyt kova työ omien unelmien eteen alkaa! Enää taivas on rajana! ;)



Ihanaa loppuviikkoa kaikille!